VIR MVA Ch Nokikylän Joonatan † 13.3.2012

VIR MVA Ch-arvonimi
kantakirjattu II-palkinnolle
palkittu KRJ:n laatuarvostelussa KRJ II-palkinnolle
palkittu Yleislaatuarvostelussa YLA3-palkinnolle
palkittu Suomenhevosten laatuarvostelussa SLA III-palkinnolle

  VH-tunnus VH05-018-2374   Syntymäaika 01.04.2007 VHKR
  Rotu suomenpienhevonen   Sukupuoli ori
  Väri musta   Säkäkorkeus 146 cm
  Omistaa VRL-08368   Kasvattanut Nokikylä
  Taso Vaativa B   Painoitus kouluratsastus
  Saavutukset VIR MVA Ch, ktk-II, KRJ II, YLA3, SLA III
3x MVA-SERT, 1x BIC
44 KRJ:n alaista sijoitusta
Valmis KRJ:n laatuarvosteluun

3-vuotias 01.07.2007

Nokikylän Joonatan on kuulunut hevoslaumaani jo muutaman vuoden. Joonatan on ehdottomasti todella reilu ja rehellinen hevonen. Ori ei ota nokkiinsa juuri mistään, ja on aina hyväntuulinen sekä iloinen. Ori on asustellut elämänsä aikana meillä Kaarnassa ja hetken kahdella muulla tallillani, Saksassa. Tällä hetkellä Joonatan majailee kuitenkin Suomessa, tutussa turvallisessa Kaarnassa.

Käsitellessä Joonatan on helppo ja simppeli. Ori ei ole lainkaan vaativa tai orimainen, mutta kyllä siitä kuitenkin karismaa ja pilkettä silmäkulmassa löytyy. Taluttaessa Joonatan kävelee nätisti taluttajansa vierellä, eikä ryysi tai kiirehdi turhia. Oria ei myöskään tarvitse raahata viimeisillä voimillaan perässä. Harjatessa Joonatan on kiltisti paikoillaan ja pitää erityisesti kumisualla rapsuttelusta. Ori nostaa kaviot pyydettäessä, samoin väistää sivulle. Varusteita laittaessa Joonatan on aloillaan, ei pullistele satulavyötä kiristäessä tai nosta päätään yläilmoihin suitsia laittaessa.

Ratsastaessa ori on reipas, mutta kuuliainen. Joonatan on kevyt kyljistään ja herkkä suustaan. Ori liikkuu mielellään jo heti alusta alkaen oikeinpäin, komeassa muodossa. Joonatanin työmotivaatio on aivan uskomaton. Ori jaksaisi pakertaa koulukiemuroiden parissa vaikka kaksi tuntia. Taitavakin ori on! Joonatan taitaa helposti Vaativa B-tasolla vaaditut asiat. Sen lisäksi orin kanssa on treenailtu myös piaffin alkeita ja laukkapiruettejä. Joonatanilla ei juurikaan hypätä esteitä sen koulupainoitteisuuden vuoksi. Silloin tällöin sen kanssa saatetaan kuitenkin treenata puomeja ja kavaletteja. Maastoon Joonatan pääsee viikottain rentoutumaan. Ori on oikein maastovarma ja oiva turva myös toisille hevosille, jotka jännittävät maastoilua.

Kilpailuissa Joonatan on rehti ja käyttäytyy mallikkaasti. Matkustaminen kisapaikalle sujuu muitta mutkitta, nimittäin ori matkustaa rauhassa ja tepastelee kuljetusautoon suitsukkelaan. Verryttelyssä Joonatan on usein hyvä ratsastaa. Sitä ei kiinnosta muut ympärillä suhaavat ratsukot, vaan se keskittyy vain omaan tekemiseensä. Radalla Joonatan liikkuu hyvin ja tykkää esiintymisestä. Palkintojen jaossa ori suorastaan nauttii saamastaan huomiosta ja kunniakierroksista.

 

Sukutaulu

i. Pieni Leijonamieli
sph m 147 cm
ii. Hermanni
sh rt 154 cm
iii. Uljaanius
sh trt 156 cm
iie. Esterin Pilke
sh rt 154 cm
ie. Ilo-Heinä
sph m 146 cm
iei. Jaloheinä
sh trt 150 cm
iee. Sirike
sph m 146 cm
e. Magnolian Milja
sh rt 149 cm
ei. Keulakuva
sph rt 146 cm
eii. Kuvatus
sph
eie. Saimikki
sph
ee. Kuuran Ruusa
sh rt 157 cm
eei. Myrsky-Ruska
sh
eee. Kuuran Kimmel
sh

 

Jälkeläiset

t. ILO Jasmiina (s. 04.10.2008, e. Syksyn Halipula)
t. Pihlajamäen Pilke (s. 25.02.2009, e. Ryysyrannan Univire)
o. Kaarnan Jyrinä (s. 01.12.2009, e. Kaarnan Sysiruusu)
o. V.L. Kivijumala (s. 06.02.2010, e. Siljan Ehdoton)
o. Fiktion Joosu (s. 21.08.2010, e. Sannin Lotta)
t. Koistilan Vanamo (s. 15.09.2010, e. Ellenin Hyasintti)
o. Rätvänän Taikuri (s. 14.11.2011, e. Taikakuun Illusia)

 

Kilpailutulokset

29.10.2009 Kingsley, NJ-näyttelyt: BIS5, MVA-SERT, JS
26.11.2009 Valhallan talli, NJ-näyttelyt: BIS2, MVA-SERT, JS
03.12.2009 Akasha Dressage, NJ-näyttelyt: BIS4, MVA-SERT, JS

16.10.2009 Kwaliteit, VNT-näyttelyt: BIC

02.10.2009 Viehättävä, KRJ Vaativa B: 5/30
03.10.2009 Sadelampi, KRJ Vaativa B: 4/30
04.10.2009 Viehättävä, KRJ Vaativa B: 2/30
05.10.2009 Viehättävä, KRJ Vaativa B: 2/30
06.10.2009 Viehättävä, KRJ Vaativa B: 5/30
06.10.2009 Sadelampi, KRJ Vaativa B: 5/30
06.10.2009 Sadelampi, KRJ Vaativa B: 5/30
06.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Helppo A: 2/50
08.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Helppo A: 2/50
09.10.2009 Sadelampi, KRJ Vaativa B: 3/30
09.10.2009 Kilpailukeskus Stewart, KRJ Helppo B: 2/30
09.10.2009 Kilpailukeskus Stewart, KRJ Helppo B: 1/30
10.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Helppo A: 2/50
10.10.2009 Kilpailukeskus Stewart, KRJ Vaativa B: 2/31
11.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Helppo A: 6/50
11.10.2009 Voltti, KRJ Vaativa B: 2/39
12.10.2009 Sadelampi, KRJ Vaativa B: 1/30
13.10.2009 Voltti, KRJ Vaativa B: 1/39
14.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo B: 1/26
14.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo A: 5/31
15.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo A: 5/31
15.10.2009 Voltti, KRJ Vaativa B: 4/39
15.10.2009 Voltti, KRJ Vaativa B: 5/39
16.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo B: 3/26
18.10.2009 Voltti, KRJ Vaativa B: 3/39
19.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo C: 4/25
19.10.2009 Fiktio, KRJ Vaativa B: 3/34
20.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo C: 1/25
20.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo B: 2/26
20.10.2009 Fiktio, KRJ Vaativa B: 4/34
20.10.2009 Voltti, KRJ Vaativa B: 5/39
21.10.2009 Kölni, KRJ Helppo B: 6/50
21.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo B: 2/26
21.10.2009 Maple's Stable, KRJ Helppo A: 3/40
22.10.2009 Roxbury, KRJ Vaativa B: 2/30
23.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 4/50
23.10.2009 Fiktio, KRJ Helppo C: 1/25
25.10.2009 Roxbury, KRJ Vaativa B: 5/30
29.10.2009 Roxbury, KRJ Vaativa B: 5/30
29.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 2/50
30.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 4/50
31.10.2009 Roxbury, KRJ Vaativa B: 4/30
31.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 2/50
01.11.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 1/50

 

Valmennukset

-

 

Päiväkirja & kuulumiset

10.09.2009
Nokikylän Joonatan muutti Kaarnaan asumaan. Ori on melkoinen poikkeus hevoskannassamme, nimittäin se edustaa hieman vanhempaa sukulinjaa. Joonatan on jo lopettaneen Nokikylän virtuaalitallin kasvatteja ja suvullisesti ihailtava tapaus. Kilparadoilla ori tulee painoittumaan kouluradoille, mutta siltä löytyy kokemusta myös este- ja kenttäkilpailuista. Ori tulee jalostuskäyttöön, jahka saa alleen tuloksia kouluradoilta.

02.10.2009
Joonatan on korkannut sijoitustilinsä tänään auki kouluradoilla. Ensimmäinen koulusijoitus tuli Viehättävässä järjestetyissä kilpailuissa. Kilpailut olivat KRJ:n alaiset. Joonatan sijoittui Vaativa B-tason luokassa kolmannelle sijalle. Osaanottajia luokassa oli 30.

16.10.2009
Tänään olemme ottaneet osaa ensimmäistä kertaa VNT:n alaisiin näyttelyihin. Näyttelyt järjestettiin Kwaliteitin tiloissa. Joonatan sai näyttelyistä palkinnoksi BIC-sijan. Omistaja on ainakin ylpeänä. :) Tavoitteenamme on jatkaa VNT:n näyttelyissä kilpailemista ja kerätä tarvittavat palkinnot arvonimiin.

29.10.2009
Hiphurraa! Joonatan on napannut tänään ensimmäisen sertinsä. NJ:n alaiset näyttelyt järjestettiin Kingsleyssä. Joonatan oli luokkansa ensimmäinen ja BIS-kehässä BIS5. Ori sai tästä hyvästä palkinnoksi MVA-SERTin. :) Sertin myötä Joonatan on nyt myös kantakirjauskelpoinen.

01.11.2009
Orin kilpailu-ura koulukentillä on nyt saatu pakettiin. Joonatan sijoittui tänään KRJ:n alaisissa kouluratsastuskilpailuissa upeasti ensimmäiseksi! Luokka oli tasoltaan Vaativa B ja osaanottajia luokassa oli 50. Kilpailut järjestettiin Durenissa. Ori siirtyy nyt ansaitulle kilpailueläkkeelle ja keskittyy jalostusorin tehtäviin.

26.11.2009
Valhallan tallilla järjestettiin tänään NJ:n alaiset näyttelyt. Meillä sujuikin Joonatanin kanssa erittäin hyvin.. ;) Joonatan palkittiin nimittäin BIS2-sijalla ja MVA-SERTillä. Ori jatkaa vielä viimeisen sertin metsästämistä, jonka jälkeen se lopettaa NJ-näyttelyiden kiertämisen. Tällä hetkellä sertejä on kasassa kaksin kappalein.

03.12.2009
Tänään onkin aihetta juhlaan! Joonatan on sijoittunut NJ-näyttelyissä BIS4-sijalle ja saanut palkinnoksi täten kolmannen MVA-SERTinsä. Orilla on nyt tarvittavat sertit Virtuaaliseen Muotovalioon ja Championiin. Pyrimme anomaan arvonimeä mahdollisimman pian! Joonatanin kanssa jatketaan kiertelemistä vielä VNT:n näyttelyissä, mutta NJ:n osalta näyttelyt on nyt kilpailtu.

05.09.2011
Joonatan porskuttelee edelleen tyytyväisenä hevosriveissäni. Tällä hetkellä ori asustelee uudella kotitallillaan Verwoodissa, edustaen ainoana yksilönä rotuaansa uljaiden puoliveristen joukossa. Joonatan toimii oriasemalla jalostusorina ja on tarjolla ulkopuolisille tammoille jalostukseen. Ori on jättänyt kilpailukentät jo aikapäiviä sitten saavuttaen hyvän menestyksen aina Vaativa B-tason luokissa asti. Orin kanssa tullaan tähtäämään vielä laatuarvosteluihin jossakin vaiheessa.

18.12.2011
Ori on muuttanut asumaan takaisin Kaarnaan! :) Kaarna palasi pitkältä tauoltaan takaisin toimintaan ja päätin tottakai tuoda Joonatanin takaisin tänne. Ori toimii tällä hetkellä tallimme ainoana jalostusorina, sillä hevosmäärämme on vielä todella pieni. Muita vanhoja tuttuja täällä meillä on Kaarnan Iltasoihtu, joka asusteli Kaarnassa samoihin aikoihin, kuin Joonatan viimeksi. Joonatan on ollut pirteä ja viihtynyt uudessa "vanhassa" kodissaan. :)

06.01.2012
Tänään oli vuorossa Malsamon järjestämä Suomenhevosten epävirallinen arvostelutilaisuus. Tilaisuudessa arvosteltiin hevosen rakennetta, luonnetta, kilpailutuloksia ja yhtä vapaavalintaista jälkeläistä. Joonatan ilmoitettiin mukaan ja arvosteltavaksi jälkeläiseksi valittiin Fiktion Joosu. Joonatanilla meni hyvin ja ori tuli kolmanneksi! Pisteitä kertyi yhteensä 64,5.

 

 

virtuaalihevonen / a SIM-game horse